044-3289004 maija@uusinakyma.fi

Musta tulee aikuinen!

Musta tulee aikuinen! on kuuden tapaamiskerran mittainen ratkaisukeskeinen ohjattu prosessi. Se on suunnattu 15-19 -vuotiaille nuorille, joilla on ollut vaikeuksia kuvitella omaa toivottua tulevaisuuttaan. Tavoitteena on, että nuori lyötää itselleen sopivan elämänpolun ja tietää, miten sillä pysyä.

Tutkimusmatkalla käytettävät menetelmät perustuvat nykyaikaiseen ymmärrykseen psyykkisestä selviytymiskyvystä (resilienssistä). Matka on hyvinkin toiminnallinen ja suunniteltu siten, että sillä on lähtökohtaisesti hyvä potentiaali kiinnostaa ja innostaa nimenomaan teini-ikäisiä.

Etenevä tutkimusmatkan kaltainen kokonaisuus.

Keskiössä nuoren kunnioittaminen.

Sopii myös lahjaksi.

tahdon, pystyn, uskallan.

Kandee tietää, minne on menossa ja miten sinne pääsee.

Elämä on kaunis ja kallis. Pidä liekkisi ja kulje omilla jaloillasi. Menneisyytesi tai kukaan ulkopuolellasi ei määritä tulevaisuuttasi. Sä itse teet sen.

miksi Tulevaisuuden visiointi kannattaa?

Esimerkki 1

Stanfordin yliopiston valtavan suosion saavuttaneella Life design –kurssilla tarkastellaan järjestelmällisesti eri menetelmien avulla omaa toivottua tulevaisuutta.

➜ TUTKIMUSTEN MUKAAN OSALLISTUJAT LÖYTÄVÄT MUITA TODENNÄKÖISEMMIN UNELMIENSA TYÖPAIKAN.

esimerkki 2

Erasmus-yliopistossa otettiin kokeiluun pakollinen ”tulevaisuuskurssi”. Osallistujat kirjoittivat ja kuvasivat ohjatusti omia realistisia unelmiaan (työpaikka, ihmissuhteet, elintaso).

➜ YHTÄKKIÄ YLEMPIÄ ARVOSANOJA OLI ENNÄTYSMÄÄRÄ KOKO YLIOPISTON HISTORIASSA.

kohti ääretöntä ja sen yli!